Alkukesästi vietin kauan odotun kesälomani kotikaupungissani. Sinä aikana tuli hengattua muutamaan otteeseen sataman sekä linnoituksen lähistöllä. Päivät olivat riemukkaan pitkiä, mutta auringonlaskut sitäkin kauniimpia. Uskokaa tai älkää.. sataman lähellä on paikka, jossa kello kymmenen aikaan taivas on juuri sopivan merensyvän sininen, että sinä hetkenä se korostaa tiiviisti kerääntyneiden laivaravintoloiden valoketjuja sekä niiden veden pintaan luomia heijastuksia.
Loppukesästä matkustin pitkällä lennolla Kiinaan saakka. Kiitän suuresti Finnairin uutta varustuslisäystä turistiluokkaan.. kosketusnäyttöinen viihdepaketti tuli todella tarpeeseen ja yhdeksän tuntia kului uskomattoman nopeasti uusimpia leffoja katselessaan.
Kiinassa aika kului vastapäivitettyjen asvalttiteiden tepastelemiseen. Uusia kauppoja oli saapunut kaupunkiin eikä teiden päässä loppua näy. No, kyllä se loppu näkyikin jossain vaiheessa, mutta kuvitelkaa kello kahdeksan illalla, jolloin Suomen kadut tyhjenevät salkkarin aikaan. Kiinassa siihen aikaan on vasta väkeä! Sitä tunnetta ei voita mikään, kun alkuillasta kaupungilla on täynnä vapaa-aikaa viettäviä ihmismassoja ja trendimusiikkien pauke soi kaupoista kadulle. Kaiken lisäksi herkullisten ruokien vastatehty haju ravintoloista saa kuolat valumaan suusta... nam.
Ensi kesää odotellessaan....
Vähäks oot nätti ja kivoja kuvia! :)
VastaaPoistawww.thecabinetoffashion.blogspot.com